Virtukampus-hankkeen aikuiskoulutuksen pilottien esittely

Virtukampus-hankkeen aikuiskoulutuksen pilottien esittely

29.05.2009 | Aikuiskoulutus, Lähiesimies, Ohjaus ja neuvonta

Virtukampus-hankkeen aikuiskoulutuksen pilotteja esiteltiin Kuopion yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskuksen henkilöstökokouksessa 26.5.2009. Kyseessä oli pilottien pienimuotoinen kick off, jossa konkreettisten esimerkkien avulla esiteltiin Second Life -virtuaalimaailmaa ja Adobe Connect Pro -videoneuvottelujärjestelmää.

Alun perin moni lienee kuvitellut, että tilaisuus on perinteinen kalvosulkeinen, jonka aikana itse kukin esittelee omaa osuuttaan. He kuitenkin pettyivät pahemman kerran – päätellen ajoittaisesta naurunremakasta esittelyn aikana toivottavasti kuitenkin myönteisessä mielessä – sillä aloitimme tilaisuuden Second Life -virtuaalimaailman esittelyllä. Mukaan saimme Katja Koppisen oppimiskeskuksesta. Hänen fyysinen asemapaikkansa esityksen aikana oli omassa työhuoneessaan noin kilometrin päässä.

Meille oli tärkeää, että esityksen aikana ei ilmaantuisi mitään yllättävää. Siksi aloimme valmistella tilaisuutta jo edellisenä päivänä testaamalla laitteita ja sovelluksia mikrotukihenkilö Kari Kumpulaisen avustuksella. Esityspäivänä olimme tapahtumapaikalla puolisen tuntia ennen kokouksen alkua, joten ehdimme virittää välineet toimintakuntoon hyvissä ajoin.

Katja (avatar Hannele Haiku) oli siis omassa työhuoneessaan Meditekniassa, Tiina Pyrstöjärvi (Tina Pookes) ja Kari (Veikka Gustafson) kokoustilassa sekä minä (Enzio Rauch) omassa työhuoneessani Tietotekniassa, noin kymmenen metrin päässä kokoustilasta. Second Life -virtuaalimaailman esittelyssä käytettiin ja näytettiin joitakin sovelluksen perusominaisuuksia, Katja kertoi lyhyesti Virtukampus-hankkeesta kokonaisuutena ja Tiina omasta ohjauspilotistaan. Koska itse en juuri tunne Second Lifea, jouduin pyytämään Tiinaa ohjaamaan ja kutsumaan minua paikasta toiseen. Pyysin kerran kampusalueilla liikkuessamme Tiinaa ottamaan minua kädestä kiinni ja viemään, mutta tässä eivät taidot tainneet vielä riittää — lieneekö se virtuaalimaailmassa edes mahdollista? Nauruista päätellen kuulosti siltä, että kokousväkeä useat tilanteet huvittivat suuresti. Second Life -ohjelmisto toimi muuten kohtalaisen hyvin, mutta äänilaitteiden epävireisyydestä johtuen kuului jonkin verran kaikua, ja joissakin kohdissa ääni särkyi.

Itse esittelin Lähiesimies-pilottia ja sen toteutussuunnitelmaa johtajamme Veikko Karttusen kommentoidessa kokoustilassa asioiden taustoja ja tarkentaen tietoja omalta osaltaan. Lisäksi käsittelin lyhyesti web-kyselyn vastausten tiivistelmää. Kyselyn tuloksissa nousi esille muun muassa tarve pikaviestimien käyttöönotolle ja henkilökohtaisille videoneuvotteluhuoneille. Useassa vastauksessa korostettiin, että ohjelmistojen tulisi olla edullisia tai maksuttomia ja erityisesti helppokäyttöisiä. Eräässä vastauksessa todettiin hyväksi ”ratkaisu, joka koostaisi välineistön yksinkertaiseksi ja integroiduksi tietotyötä tukevaksi ympäristöksi” – se voisi olla oiva tavoite.

Kaiken kaikkiaan esittely kesti puolisen tuntia. Usealle tämä oli ensimmäinen kokemus virtuaalimaailmasta ja web-pohjaisesta videoneuvottelujärjestelmästä, joten oli tärkeää, että kaikki meni ainakin teknisesti kohtalaisen hyvin. Me järjestäjät olimme ainakin hyvin tyytyväisiä.

Ensio ”enska” Lappalainen

Tagit: , , ,

Kommentointi on suljettu.