Arkisto: toukokuu, 2009
Virtukampus-hankkeen aikuiskoulutuksen pilottien esittely
29.05.2009
Virtukampus-hankkeen aikuiskoulutuksen pilotteja esiteltiin Kuopion yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskuksen henkilöstökokouksessa 26.5.2009. Kyseessä oli pilottien pienimuotoinen kick off, jossa konkreettisten esimerkkien avulla esiteltiin Second Life -virtuaalimaailmaa ja Adobe Connect Pro -videoneuvottelujärjestelmää. Alun perin moni lienee kuvitellut, että tilaisuus on perinteinen kalvosulkeinen, jonka aikana itse kukin esittelee omaa osuuttaan. He kuitenkin pettyivät pahemman kerran – päätellen ajoittaisesta [...]
Lue lisää...
Savonian pilotin suunnittelua keväällä 2009
27.05.2009
Virtukampukseen ryhdyttiin, kun siinä nähtiin mahdollisuus kehittää verkko-opetusta kohderyhmänä ylempi-AMK-tutkinto. Taisi olla Hartikaisen Timo, joka värväsi meidät mukaan hankkeeseen. Timo myös laati hulppeat suunnitelmat pilotillemme. Suunnitelmissa oli uusien toimintojen käyttöönottamista verkko-opetuksessa, tarkoittaen esim. sosiaalista mediaa. Toiseen elämään oltiin jo kovasti menossa alkuvuodesta. SL -glientit asennettiin koneisiin ja avattarien kanssa lähdettiin ensilennolle Tainan koulutuksessa ennen kuin [...]
Lue lisää...
Savonian lokimerkintä ohjausryhmälle
26.05.2009
Valintakoe Maaseudun kehittämisen koulutusohjelmaan oli tänään. Eilen puolestaan keskusteltiin opetustiimin kesken siitä, miten syksyllä aloittava ryhmä saadaan opinnoissaan liikkeelle. Yhteisölliset verkkotyökalut vaikuttavat lupaavilta ja sopivat hyvin Savonia-amk:n Iisalmen yksikön oppimiskäsityksiin. Erityisiä odotuksia on oppijoiden väliseen vuorovaikutukseen ryhmässä tai tiimissä, ongelmanratkaisutaitojen hiomiseen interaktiivisesti ja kv-toiminnallisten taitojen sparraukseen. Yliopettaja Timo Hartikainen esittelee pilotin tilannetta videolla.
Lue lisää...
Virtuaaliset tiedotus-, neuvonta ja ohjauspalvelut aikuisopiskelijan tukena
25.05.2009
on Virtukampus -hankkeen pilotti, jonka tavoitteena on kehittää joustavia ja helposti saavutettavia neuvonta – ja ohjauspalveluita nykyistä laajemmalle kohderyhmälle sekä löytää uusia ja laajemmin hyödynnettäviä toimintamalleja ohjauksen ja opiskelijan tueksi Kutsumme Sinut kehittämään kanssamme uudenlaisia neuvonnan ja ohjauksen käytäntöjä ja työkaluja ja toivomme, että vastaat kyselyymme 16.6.2009 mennessä: http://www.oppi.uku.fi/lomake/data/5832-14931.html Sinulla on mahdollisuus ilmoittautua ohjauksen pilottiryhmään. [...]
Lue lisää...
Looking forward to the next Multipro module
15.05.2009
The Virtukampus Project comes just in time for Iisalmi Campus: some parts of the professional Bachelor Programme have already taken off to the social media. The international student exchange module called Multipro is currently calling for applications to study Agriculture and Forestry, Business Administration, Social Services or Heath Care / Nursing in Finland. The three-month [...]
Lue lisää...
Virtukampuksesta tehoa ja mielekkyyttä verkkotyöskentelyyn
13.05.2009
Miten ja mihin käytämme verkkoa? Kenet kohtaamme verkossa? Miksi pitää verkostoitua, ja onko se edes mahdollista? – Etsimme verkon ja sosiaalisen median työkalujen hyviä käytäntöjä ja ratkaisuja, kertoo Virtukampus-hankkeen projektipäällikkö Sari Tervonen. – Työskentelemme yhdessä käytännön tekijöiden, kuten aikuisopiskelijoiden, lähiesimiesten, tutkijoiden, yritysten edustajien, suunnittelijoiden ja ylempää AMK-tutkintoa suorittavien opiskelijoiden kanssa, Tervonen jatkaa. Hankkeessa tarjotaankin monipuolista [...]
Lue lisää...
World Farmer esittelee Savonian koulutusta
12.05.2009
Maaseudun kehittämisen koulutusohjelmaa vetää elokuun alusta yliopettaja Kati Partanen. Hänen mukanaan Savonia-amk on päässyt osaksi merkittävää ammatillista verkostoa, IFAPia. Se on maailman ruoantuottajien kattojärjestö, jolla on noin 600 miljoonaa jäsentä. Jäsenjärjestöjä on 120 kaikkiaan 79 eri maasta. Kati toimii nuorten viljelijöiden pysyvän valiokunnan puheenjohtajana. IFAPin huhtikuisessa jäsenlehdessä on lyhyt esittely Savonian agrologikoulutuksesta ja ylemmästä amk-tutkinnosta sekä maininta IFAPin Pariisin-toimistossa vierailleesta [...]
Lue lisää...
Mikä ihmeen ylempi AMK-tutkinto…
08.05.2009
Ylemmät amk-tutkinnot on rakennettu Suomen korkeakoulujärjestelmään 2000-luvun aikana. Niiden tavoitteena on avata jatkoväylä ammatillisen korkea-asteen koulutukseen. Yliopistojen korkeakoulututkinnot turvaavat perustutkimuksen ja tieteellisen tiedontuotannon jatkuvuutta – ammattikorkeakoulujen master-tutkinnot turvaavat työelämässä tarvittavat ammattitaidon ja asiantuntemuksen jatkuvuutta. Agrologi (ylempi AMK) on Iisalmesta valmistuvien opiskelijoiden tutkintonimike, englanniksi Master of Natural Resources. Tässä on hyvä huomata periaatteellinen ero korrektissa kielenkäytössä: [...]
Lue lisää...
Ryhmätyö, työryhmä, tiimi vai oppimispiiri?
08.05.2009
Iisalmen ylemmässä agrologikoulutuksessa käytettiin viime vuonna todellisia maatiloja oppimisen kohteina. Tuotantoaan laajentavista yrityksistä etsittiin sopivat yhteistyöyritykset. Opiskelijat tekivät neljän hengen tiimeinä ensin tuotantoa koskevan suunnittelun – maidon, lihan tms. päätuotteen mukaisesti tilan peltojen, rehujen, eläinten, rakennusten, koneiden ja ehkä tärkeimpänä työvoimatarpeen kehityskaaret. Tulokset käsiteltiin yrittäjien kanssa yksityisesti ja opintojakson lopussa yleisellä tasolla myös yhteisesti. Sama [...]


