Virtuaalinen toimintaympäristö tarjoaa OPISKELIJALÄHTÖISYYTTÄ JA MONIPUOLISIA MAHDOLLISUUKSIA
31.08.2009 | Ohjaus ja neuvonta
Monipuolisuus ja palvelujen saatavuus paranee, kun neuvonta- ja ohjaustyössä hyödynnetään verkkoa ja sosiaalista mediaa. Se tuo kaivattua joustavuutta ja antaa uusia mahdollisuuksia neuvonta- ja ohjaustyöhön. Muun muassa tätä mieltä olivat ” Virtuaaliset tiedotus-, neuvonta- ja ohjauspalvelut opiskelijan tukena” -kyselyyn vastanneet.
Saimme kyselyyn kolmekymmentä vastausta. Valtaosan Kuopion ja Joensuun yliopistoista (yht. 25 ) ja muutamia Savonia- ammattikorkeakoulusta ja Savon ammatti- ja aikuisopistosta. Kysely oli kohdennettu koulutusorganisaatioiden neuvonta- ja ohjaushenkilöstölle, opettajatuutoreille ja suunnittelijoille.
Sähköpostia, www-sivuja ja verkko-oppimisympäristöä käytetään kyselyn mukaan eniten opiskelijoiden tiedotuksessa. Neuvonnassa ja ohjauksessa näiden lisäksi tärkeäksi nousee myös puhelinkeskustelut. Sen sijaan esimerkiksi blogia tai pikaviestimiä ei käyttänyt vastaajista juuri kukaan.
Verkon ja sosiaalisen median hyödyntämisessä pidettiin erittäin tärkeänä toimintatapana joustavaa ja muokattavissa olevaa HOPSia sekä opintoinfojen ja tiedotustilaisuuksien tallentamista verkkoon myöhempää tutustumista varten. Kaikkia muitakin lueteltuja sosiaalisen median työvälineitä valittiin tärkeäksi, kuten blogia, videoneuvottelua, virtuaalimaailmaa ja verkkoyhteisöjä. Osa vastaajista ei osannut ottaa kantaan lueteltuihin toimintatapoihin.
Verkon ja sosiaalisen median mainittiin lisäävän opiskelijoiden tasa-arvoa, sillä sen avulla voi tiedottaa, neuvoa ja ohjata – tasapuolisesti ja tarvittaessa samanaikaisesti – niin lähellä kuin kaukanakin asuvia opiskelijoita. Neuvontaa ja ohjausta voidaan myös tehostaa ryhmäohjauksen keinoin. Verkkopalvelujen nähtiin mahdollistavan uudenlaista yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Tämä edellyttää myös uusia tieto- ja viestintätekniikan taitoja neuvonta- ja ohjaustyössä ja opiskelussa. Pari vastaajista toivoi harkittua verkon ja sosiaalisen median käyttöä, kun taas muutama näki niissä mullistavia mahdollisuuksia kehittää neuvonta- ja ohjaustyötä.
Kyselyn tuloksien johtopäätöksenä voisi todeta, että verkon ja sosiaalisen median käyttömahdollisuuksista tiedettiin hyvin, mutta ne ovat melko suppeasti käytössä opiskelijoiden tiedotuksessa, neuvonnassa ja ohjauksessa. Ehkä käytännön kokemuksien kautta on helpompi huomata, mitä virtuaalisuus tuo opiskelijan neuvontaan ja ohjaukseen? Verkon hyödyntäminen nähtiin ennen kaikkea opiskelijalähtöisenä toimintatapana ja se onkin tärkein peruste toiminnan kehittämiselle.
Mitä mieltä olet kyselyn tuomista näkökohdista? Kehitä kanssamme toimivia neuvonta – ja ohjauspalveluja ja kommentoi blogiin, kiitos.
Kuuntele aiheesta lisää 30.9.2009 “Yksi portti, monta reittiä – sosiaalinen media opetuksessa, opiskelussa ja tutkimuksessa” -seminaarissa klo 12-16. Lisätietoa ja ilmoittautuminen .
Terveisin Tiina Pyrstöjärvi, tiina.pyrstojarvi@uku.fi ja Leila Saramäki, leila.saramaki@uku.fi



Timo Hartikainen
01. Syy, 2009
Käsittikö ohjaus- ja neuvontatyö tässä kyselyssä lähinnä opintojen suunnitteluun liittyvää ohjausta, vai oliko mukana myös harjoitustöiden tai opinnäytetöiden ohjausta? Ehkä ei ollut, kaikkihan ei mahdu kerralla työn alle.
Verkon kautta osallistuminen ja keskusteleminen (tekstillä tai äänellä ja kuvalla) helpottaa joissakin tilanteissa. Ohjaajan ja opettajan puolelle saattaa tulla paineita olla yhä enemmän koko ajan tavoitettavissa yhä pienemmällä varoitusajalla, havaittiinko vastauksista tällaista ilmiötä? Ikään kuin lisääntyvää ihmissuhdekuormitusta: nyt voi nykäistä hihasta myös verkossa
Tiina Pyrstöjärvi
01. Syy, 2009
Kiitos kommentistasi
Tässä kyselyssä emme määritelleet tai rajanneet neuvonta ja ohjaustyötä, vaan näkökulma oli yleisesti neuvontan ja ohjauksen toimintatavoissa ja ohjausprosessissa. Mutta hankkeen pilotointivaiheessa toivomme juuri mainitsemiasi käytännön esimerkkejä ja kokemuksia siitä, mitä virtuaalisuus tuo esimerkiksi opinnäytetyön ohjaukseen?
Kyselyn vastauksissa ei ilmennyt suoraan huolta siitä, että pitäisi olla yhä enemmän tavoitettavissa. Kun kysyimme; “Pystytäänkö nykyisissä neuvonta- ja ohjauspalveluissa riittävästi huomioimaan opiskelijoiden erilaiset tarpeet, niin 30 % vastasi, että “EI pystytä”. Yksi syy tähän oli se, että aikaa ei riitä tarpeeksi opiskelijoille.